lauantai 28. elokuuta 2010

Torstai 19.8.2010 Islannissa, 9.matkapäivä

Torstaiaamulla hyvin aikaisin, klo 3.15, oli herätys! Taksi tuli hakemaan meitä klo 3.50. Bussiasemalla piti olla klo 4.05, bussi lähti Keflavikin lentokentälle klo 4.20. Lentomme lähtöaika oli 7.50. Lento lähti 20 minuuttia myöhässä, ja siksi meillä olikin kiire Oslossa päästä Suomen koneeseen, jonka lähtöaika oli klo 13.15. Oslosta kone pääsi lähtemään aivan ajallaan ja olimme Helsingissä jopa 10 minuuttia aikataulua edellä. Marko, Ritva, Terttu ja Bea olivat meitä lentokentällä vastassa. Ajettiin TuuliMarkon luo, syötiin ja kahviteltiin ja sitten suunnattiin auton nokka kohti kotia Satakuntaan.
Oikein hieno matka Islantiin. Marjut ja Ilmo ovat mitä parhainta matkaseuraa, kiitos heille hyvästä seurasta. Rummykup-pelitkin onnistuivat joka ilta, vaikka paikkapaikoin internet olikin turhan lähellä.

Suosittelen Islantia lämpimästi matkakohteeksi. Sellaista luontoa ei löydy mistään muualta tämän pallon päältä, kannattaa käydä tutustumassa.
Kiitos myös Agustalle (opas) ja Annalle (bussikuski), sekä muulle hyvin kansainväliselle matkaseurueellemme.

Marjutin ja Ilmon kanssa on jo keskusteltu seuraavasta yhteisestä matkakohteesta, joka saattaa suuntautua Niilille tai Uuteen Seelantiin tai keski-Eurooppaan tai....

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Raija lämpimistä sanoistasi.
Ette tekään pöhkömpiä matkaseuralaisia olleet :) Kertaakaan ei edes tapeltu. Eikä tapeltu Kiina-Japani-Korea-matkallakaan. Eli voidaan taas lähteä vaikka Egyptiin tai Seelantiin tai Italiaan tai....
Hieno tämä sinun matkakeromuksesi, ei tarvitse meikäläisen vaivautua kuvien kanssa kun se on niiiiin vaikeeta.
Tavataan taas pian vaikka rommin merkeissä..siis pelataan taas ja voitetaan Eki.

Jutti kera Ilmonsa